Tämä noin 12 kilometrin pituinen reitti oli juuri sopiva Tuulalle, Sirpalle, Pirkolle ja Ailalle joulunajan syöminkien sulattamiseen. Lähtö tapahtui maanantaiaamuna kello 8.33 junalla, maskit naamalla ja turvavälit kunnossa, kuten ajankuvaan oli sopivaa. Riihimäen asemalta kävely alkoi pian yhdeksän jälkeen kunhan ensin oli otettu pakolliset lähtökuvat.
Pohjoiselta Asema-aukiolta reitti kulki Pohjoista Rautatienkatua pitkin läpi Riihimäen esikaupunkialueita kuten Suokylä, Huhtimo, Petsamo, Tienhaara ja Haapahuhta. Matkan varrella näkyi monenlaista kotia kuten Riihimäen vankila Haapahuhdan alueella.
Haapahuhdan jälkeen tuli Lahdentien alitus ja kävely jatkui Silakkamäentietä pitkin Ryttylän liepeille mistä sitten Merimiestietä ja Koulutietä pitkin pääsi Ryttylän keskustaan ja juna-asemalle. Keskustan läpi kulki ruskeavetinen Punkanojan joki missä viihtyi sorsayhdyskunta. Kävelyyn oli kulunut aikaa reilut kaksi ja puoli tuntia.
Alkujaan ryhmän tarkoituksena oli kävellä jopa Turenkiin asti, 26 kilometriä, voimien ja innon mukaan. Sää oli ihan suotuisa vaikka paikoin aukeilla alueilla oli tuulista ja tie lumen alla liukasta. Onneksi tuuli tuli takaapäin. Oliko reitti sitten tylsä, tienvarsikävelyä, koska yhteinen päätös oli palata Ryttylästä seuraavalla junalla takaisin kotiin. Junan lähtöön oli reilusti yli tunti ja sattumalta ryhmäläiset löysivät aseman läheltä ravintola 'Vanhan Trokarin' minne jalat veivät kuin itsestään. Jokainen tilasi isot pihviannokset sekä tietenkin juomiset palanpainikkeeksi. Liharuokaahan ei pysty nopeasti hotkimaan joten Tuula, Pirkko ja Aila saivat ystävälliseltä ravintolan rouvalta loppuruoat 'dogibagiin'. Lisäksi hän vielä laittoi mukaan vastakeitetyt kahvit. Niin hyvää palvelua ei joka paikassa saakaan. Joskus ohikulkumatkalla siellä voisi poiketa uudelleen. 👌
Ailan sports tracker ilmoitti matkan pituudeksi 12 km 190 metriä.









