21.11.2020 Jokela - Riihimäki

Sovimme jo kohti Jokelaa kävellessämme, että tänään lähdetään taas liikkeelle ja kävellään pidempi päivämatka. Viikolla jännitettiin lauantain säätä. Vaikka meistä ei kukaan kyseenalaista, etteikö oikein pukeutuneena voisi säällä kuin säällä kävellä, osa meistä oli valmiita linnoittautumaan sohvannurkkaan sadesäällä.  

Toinen keskusteluttanut asia oli lähtöaika. Ehdotukset vaihtelivat 8-9 välillä. Lopulta päätettiin lähteä Keravalta 8.31 junalla.

Aamu oli hieno. Lämpötila oli hieman nollan alapuolella. Olimme kaikki jo hyvissä ajoin laiturilla. Juna saapui aikataulussa ja olimme Jokelassa jo ennen yhdeksää.  Pakollisten päivän aloituskuvien jälkeen lähdimme liikkeelle. Matkaa mitattiin jälleen Pirkon ja Ailan puhelimilla, sports  trackersilla sekä Sirpan kellolla.

Jatkoimme samaa kevyenliikenteen väylää, jota pitkin saavuimme Jokelaan. Kun se päättyi, meni sopivasti tunneli junaradan ali. Pääsimme hiekkatielle, joka kulki radan viertä aina Hyvinkäälle asti. Jossain vaiheessa tien poikki oli asetettu puomi, johon oli kiinnitetty kyltti "RAUTATIEALUE Pääsy kielletty". Sirpa mutisi jotain, muttei epäillyt kiertää puomia ja liittyä muiden seuraan. Toinen este tuli vähän ennen Hyvinkään keskustaa. Huoltotie loppui yllättäen, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin laskeutua jyrkkää pengertä jonkun yrityksen takapihalle ja oikaista nurmikon läpi kadun varteen. 

Hyvinkäällä pidimme tauon ja menimme kahville Prisma-keskuksen kahvilaan. Tuntui ihanalta istua lämpimässä ja juoda kaikessa rauhassa kahvia. Emme olleet pitäneet matkalla yhtään taukoa. Kertaalleen hidastettiin vauhtia, kun kaivoimme aamupäivän välipalojamme repusta.  

Tauon aikana tutkimme reittivaihtoehtoja Hyvinkäältä eteenpäin. Jostain syystä päätimme pysyä radan itäpuolella ja suunnata Kauppalankadulle. Pysähdyimme ihmettelemään kerrostalon etupihalla olevaa korkeaksi jätettyyn kantoon veistettyä kättä. Ihailimme, kuinka hienosti kynnetkin oli tehty.

Teimme reittivalintoja parissa risteyksessä. Lopulta päädyimme jälleen junarataa myötäilevälle hiekkatielle.  Meillä olisi vielä ollut mahdollisuus alittaa rata ja siirtyä toiselle puolelle rataa. Pysyimme kuitenkin valitsemallamme tiellä. Jonkun matkaa kuljettuamme tie näytti päättyvän maalaistalon pihaan. Maastokartan mukaan talon ja tallin välistä piti mennä metsätie tai polku. Pirkko meni rohkeasti tarkistamaan tilannetta. Samassa talon ovi aukesi ja jo iäkäs isäntä sanoi, että pääsemme kyllä siitä ruohottunutta ja märkää polkua pitkin.

Kiittelyiden jälkeen lähdimme etenemään yllättävän märkää polkua. Se vei meidät pienen lammen ohi pellon laitaan. Pirkko meinasi jo lähteä kulkemaan pellon poikki, kun Sirpa ilmoitti kartan ohjaavan metsän reunaan. Kohta Pirkko löysi metsään menevän polun, mutta taas Sirpa vetosi karttaan ja jatkoi metsän kiertämistä. Ei juuri voinut puhua polusta. Jonkunlainen ura kuitenkin heinikossa löytyi. Ura kiersi metsän ja Pirkko oli varma, että hänen polkunsa olisi ollut oikotie. Lisäksi hän omasta mielestään näki peuran metsässä. Kulku-urassa näkyi sorkan jälkiä, joten kyllä Pirkko saattoi olla ihan oikeassa.

Vähitellen kulku-ura muuttui kunnon poluksi ja sitä pitkin saavuimme hiekkatielle.  Hiekkatie päättyi Monninlinjaan, jota pitkin siirryimme radan ali ja edelleen puomista välittämättä rataa seuraavalle huoltotielle. 

Olimme turhan luottavaisia, että pääsemme etenemään huoltotietä pitkin. Olimme kulkeneet jo hyvän matkaa, kun huoltotie katkesi virtaavaan veteen laskevaan penkereeseen. Emme olleet valmiita palaamaan takaisin etenkin, kun huoltotie jatkui veden toisella puolella. Koska molempiin suuntiin oli mennyt juna vain pari minuuttia aikaisemmin, toimimme ehkä tyhmänrohkeasti. Kapusimme radalle ja kuljimme kiskojen vieressä onneksi vain parikymmentä metriä. Sitten pääsimme laskeutumaan takaisin huoltotielle.

Huoltotie ei jostain syystä kulkenut koko matkaa radan varressa. Jouduimme kääntymään tielle, josta oli vaikea sanoa, menikö se talon pihan läpi. Kukaan ei sanonut meille mitään ja selvisimme ihan selkeälle hiekkatielle. Maastokartta lupaili huoltotien jatkuvan taas pian. Näimme puomin ja ajattelimme tien menevän sen takana. Puomille oli kulku taas vähän epäilyttävästi talon pihamaan poikki. Kun saavuimme talon kohdalle, ovesta tuli nainen kysymään olemmeko eksyneet. Kerroimme mistä olimme lähteneet ja mihin olimme menossa. Kysyimme pääsisikö siitä huoltotielle. Saimme luvan jatkaa huoltotielle, vaikka olimme tällä kertaa todellakin tunkeutuneet toisten pihalle. Vähän nolotti, mutta siinä vaiheessa ei ollut voimia lähteä hakemaan toista reittiä.

Pääsimme kulkemaan vielä yhden rupeaman huoltotietä pitkin. Kun seuraava tienpää tuli eteen, oli käännyttävä metsään. Onneksi emme olleet ainoita siellä liikkuvia, vaan metsässä meni hyväkuntoinen polku. Lopulta polkukin päättyi ja nyt otimme suunnan maantien vieressä olleelle kevyenliikenteen väylälle.  

Pian näkyi pitkällä edessä mainosvaloja. Ehdimme jälleen kerran ihmetellä, miksi päivän pari viimeistä kilometriä tuntuvat niin pitkiltä. Jokaisella päivän matka tuntui jaloissa. Porukalla kulkiessa on sekin hyvä puoli, että toiset ymmärtävät täysin, miltä sinusta tuntuu. Tosin pieni epäilys kyllä hiipi mieliimme, kun Aila ilmoitti tuntevansa tien rautatieasemalle ja sitten hän pisti meidät kiertämään koko Prisma-keskuksen parkkialueineen.

Asemalla Sirpa meni ostamaan lippunsa automaatista, kun toiset valitsivat Ärrän. Tuulaa ja Pirkkoa jouduttiin hieman odottamaan Ärrältä. Taisi Ailan ja Sirpan kasvoilla näkyä "happamia..." ilme, kun näkivät Tuulan ja Pirkon saapuvan makkara kädessä.

Jos joku sattui kulkemaan perässämme, kun jouduimme laskeutumaan ja nousemaan portaat junalle mennessämme, on hän saanut katsella hupinäytöstä. Sen verran kankeasti portaiden kulku meiltä kävi.

Olimme niin onnellisia, että pääsemme vihdoin istumaan, että unohdimme ottaa kuvan päivän päätepisteeseen saapumisesta. Laiturin Riihimäki-kyltin ehdimme kuitenkin ikuistaa ennen kuin juna lähti liikkeelle.

Kun vertasimme laitteidemme ilmoittamia päivämatkan pituuksia, saimme taas aiheen kiusoitella Ailaa siitä, miten hän kulkee, kun saa enemmän kilometrejä kasaan kuin muut. Tilastotiedot: Pirkko 27,4 km, Aila 30,12 km ja Sirpa 27,3 km.  

  

13.11.2020 Järvenpää - Jokela, Tuusula

Perjantaiaamuna 13. marraskuuta matkustimme kello 10 junalla Järvenpäähän, mistä jatkoimme naisentien kävelyä Jokelan rautatieasemalle. Ilma oli kostea ja harmaa, mutta onneksemme ei kuitenkaan satanut. Oli vain muutama lämpöaste, joten olimme pukeutuneet hieman lämpimämmin kuin ensimmäisellä kävelyosuudella edellisenä sunnuntaina.

Lähdimme kävelemään radan vartta pitkin Saunakalliontietä ohi Saunakallion juna-aseman  aina Loutinkadulle asti missä yleinen tie yllättäen päättyikin ja jouduimme kääntymään takaisinpäin ja valitsemaan uuden reitin. Alitimme radan Saunakallion aseman kohdalla ja rupesimme patikoimaan Wärtsilänkatua Jamppaa kohti ja sieltä Purolaan missä siirryimme taas tunnelin kautta toiselle puolelle rataa. Loppumatka kuljettiin Jokelantietä pitkin jättäen taaksemme Laululaakson ja Nuppulinnan. Kun eteemme tulivat Jokelan vankilan tiiliset rakennukset kalteri-ikkunoin tiesimme olevamme tulossa Jokelaan.

Sports Trackerin mukaan matkaa kertyi noin 16 km ajassa 3 t 10 minuuttia.

Loppumatkasta mietimme, että miehille patikointi oli tehty paljon helpommaksi. Jos he haluavat välillä 'lepuuttaa jalkojaan' onnistuu se seisoskelemalla hetken tien reunassa vihellellen. Naisilla tämä on hankalampaa...

Saavuimme Jokelan asemalle vähän yli yhden. Kahvila oli ehtinyt jo sulkea ovensa eikä sinne päässyt edes 'lepuuttamaan jalkojaan'.  Oli tyytyminen R-kahviin!

Mikä Naisen tie?

Olemme neljä naista: Aila, Pirkko, Sirpa ja Tuula. Ryhmämme keski-ikä kipuaa hieman yli 70 ikävuoden. Meitä yhdistää mm. kotikaupunkimme Kerava, Espanjan Santiago de Compostelaan suuntaavien pyhiinvahellusteittien (camino) kulkeminen, rakkaus luontoon sekä omastag mielestämme hyvä huumorintaju.

Koronapandemia von pitänyt meidät vuoden 2020 tiukasti kotimaassa ja suunnitellut caminot siirtyivät johonkin tulevaisuuteen. Olemme kulkeneet erilaisilla kokoonpanoilla päiväpatikoilla lähiympäristössä. Kaikilla on ollut kova kaipuu pidemmälle vaellukselle.

Kun Pirkko luki lehtijutun Jäämereltä Itämerelle kävelleen Jarmo Karpakan  Via Uomosta, hän heitti Sirpalle ehdotuksen Naisen tien kävelemisestä Tuusulanjärveltä Kilpisjärvelle. Heitto osui ja upposi.

Ehdotus käynnisti tutkimisprosessin. Voisiko vaellus olla toteutettavissa? Lähes kaikki Suomen päästä päähän vaeltaneet ovat valinneet reittinsä Suomen itäosista. Teoriassa Suomen läpi Turusta Käsivarteen kulkee kaukovaellusreitti E6. Käytännössä sitä ei kuitenkaan ole olemassa.

Ehkä enteellisesti Saanan nimipäivänä Pirkko ja Sirpa tapasivat tutkimaan karttojaan ja keskustelemaan selvittämistään vaihtoehdoista. Naisen tien reitin hahmottaminen tuntui aivan ylivoimaiselta. Lopulta päätettiin 'syödä tämäkin elefantti pala kerrallaan'. 

Koska syksy oli jo pitkällä ja tarkoitus on nimenomaa kävellä, päätettiin ottaa ensimmäiseksi tavoitteeksi päästä Tampereelle asti. Tätäkään väliä ei kuljettaisi yhtenäisenä vaelluksena vaan yksittäisinä päiväpatikoina tai viikonloppuvaelluksina.

Ailan ja Tuulan mukaan saaminen ei edellyttänyt muuta kuin ideasta kertomisen. Yhdessä suunnittelemme aikataulun ja etapit sekä niiden reitit. Saapa nähdä joudummeko äänestämään reittivalinnoista. 

Sovimme myös, että kaikkien neljän ei välttämättä tarvitse kulkea kaikkia etappeja yhdessä, jos aikataulujen sovittaminen on vaikeaa. Meillä kaikilla on omat sitoumuksemme, jotka vaikuttavat käytettävissämme olevaan aikaan.

Google maps:n näkemys Naisen tiestä.

Tarinoita matkateosta kirjailevat Aila ja  Sirpa.

8.11.2020 matka lähtöpisteeseen

Olimme sopineet kokoontumisen Ailan kotitalon kulmalle sunnuntai-aamuun 8.30. Saimme tälle ensimmäiselle kävelylle mukaan myös miesseuraa, kun Pirkko otti koiransa Mokan mukaan.

Lähdimme liikkeelle sellaisella innolla, että Aila unohti käynnistää sportstrackerin ja Sirpa puolestaan älykellonsa harjoituksen. Onneksi emme ehtineet kulkea muutamaa sataa metriä enempää, kun tilanne huomattiin ja korjattiin.

Vaelluksen varsinaiseksi aloituspisteeksi valikoitui Järvenpään Tervanokan uimaranta. Pirkko oli visioinut, että Naisen tie käynnistyy jalkojen kastamisella Tuusulanjärvessä.

Tervanokkaa kohti olisi voinut suunnata Keravalta ainakin kolmea eri reittivaihtoehtoa. Hylkäsimme suosituimman vaihtoehdon Tuusulan rantatien kautta. Kun saavuimme Pihkaniityn ulkoilureittien viereen, meillä olisi ollut mahdollisuus siirtyä junaradan itäpuolelle ja suunnata Kytömaan kautta kohti Järvenpäätä. Tämä olisi ollut lyhin reitti, mutta olisimme joutuneet kulkemaan osan matkasta tienlaitaa ja tiellä on jonkinverran liikennettä. Käännyimme sen sijaan kohti Virrenkulmaa ja kuljimme sieltä hiljaisia teitä pitkin Tuomaalan läpi sekä radan viertä Ainolaan ja edelleen ratsastuskeskuksen ohi Tervanokkaan.

Tervanokan uimarannan portti oli auki. Menimme laiturille ja päättäväisesti riisuimme kengät ja sukat. Sää oli kylmä ja käsineistä ei millään halunnut luopua. Vuorotellen laskeuduimme laiturin tikkaita ja huljuttelimme jalkamme järvessä. Vesi oli juuri niin kylmää, kuin saattoi olettaa sen olevan marraskuussa. Pirkko onnistui vielä jotenkin pudottamaan toisen käsineensä veteen. Hän sai ongittua sen talteen, mutta joutui selviämään loppumatkan toinen käsi paljaana.

Kuljimme Rantapuiston läpi kohti Järvenpään keskustan kävelykatua. Sirpa jäi muista jälkeen, kun pysähtyi kuvaamaan isänpäivän kunniaksi salossa liehuvaa lippua. Hän yritti omia liputuksen Naisen tien aloituksen kunniaksi. Lisäksi hän oli näkevinään hyvää lupaavan enteen, kun huomasi asfalttiin maalatun keltaisen nuolen. Se osoitti kulkusuuntaamme. Keltaiset nuolet ovat yleisiä opasteita Espanjan pyhiinvaellusteillä ja jonkinlaiseksi korvikkeeksi caminolle Naisen tie keksittiin.

Kävelykatua kulkiessamme yritimme epätoivoisesti löytää avointa kahvilaa. Pirkkoa lukuunottamatta olimme jättäneet aamukahvin juomatta ja nyt kahvintuska oli jo huomattava. Meitä ei onnistanut kahvin suhteen, mutta saapuessamme rautatieasemalle huomasimme junan olevan muutaman minuutin myöhässä. Se lohdutti kummasti, kun emme joutuneetkaan odottamaan junaa puolta tuntia. Äkkiä kasvomaski naamalle ja junaan. Olimme kulkeneet Naisen tietä kokonaiset 1,3 km.