Lempäälä - Tampere sunnuntaina 11. huhtikuuta 2021

Taas olimme koko neljän naisen porukka varhain liikenteessä; näin sunnuntaina juna Keravalta lähti kello 7.33. Lempäälästä pääsimme reitille jo puoli kymmenen maissa.

Taivas oli kirkkaan sininen ja päivän mittaan aurinko lämmitti mukavasti. Joitakin lumisia länttejä näkyi varjoisissa paikoissa mutta tiet olivat paljaat ja hyvät kävellä.  Jossakin matkan varrella mittari näytti jopa +10 astetta.

Kevään tulon huomasi myös siitä kun aamun edetessä kevyenliikenteen tiet täyttyivät pyöräilijöistä ja muista ulkoilijoista. Kurjet esittelivät muodostelmalentojaan ja telkät sukeltelivat innoissaan joessa. Myös yksinäinen sitruunaperhonen lenteli kevätauringossa ja joka puolelta kuului lintujen lauleskelua. 

Reittimme oli tällä kerralla helppo, kävelytietä ihan koko matkan eikä paljoa tarvinnut karttaa vilkuilla. Lempäälästä suuntasimme suoraan pohjoiseen päin Tampereelle. Rautatieasemalta läksimme Lemponkadun kautta Tampereen tielle, mitä pitkin kävelimme koko matkan aina Rautaharkkoon asti. Sieltä suuntasimme kävelytietä Lahdenperänkadun kautta Hatanpään valtatielle ja edelleen sitä pitkin Tampereen keskustaan ja rautatieasemalle. 

Heti Lempäälästä lähdettyämme ohitimme Kirkkojärven ja Kuokkalan sillan alta kulki Herralanvuolteen joki Majanlahteen. Myöhemmin ylitimme vielä Herralanvuolteen uudelleen toiseen suuntaan kääntyneenä. Erääseen pieneen jokeen oli syntynyt iloisesti kuohuva keväinen koski. Koronasta huolimatta elämä näytti jatkuvan hienona.

Muutamia kilometrejä käveltyämme olikin jo ensimmäisen evästauon aika. Olimme Kuljun kartanon lähettyvillä. Sirpa huomasi tien toisella puolella ison kallion - vai oliko se paremminkin pienoisvuori! Sitä ympäröi metsäalue mitä emme matkan varrella olleet paljoa kohdanneetkaan koska reitti oli joko asutettua tai sitten teollisuusaluetta. Sirpa sai houkuteltua 'opetuslapsensa' kiipeämään huipulle eikä pahemmin murinoita kuulunutkaan (ehkä vähän 'ei ei tuonne' mutta hetken päästä 'ihana paikka').  Meno kalliolle oli hieman rämpimistä tiheässä kasvillisuudessa mutta matkan varrella lisäpuhtia antoi kiveen kiinnitetty laatta. Siinä kerrottiin, että tällä paikalla on ollut ateljee, missä asui ja työskenteli kuvanveistäjä ja taidemaalari Väinö Richard Rautalin vuosina 1934 - 1943. Wikipedia kertoo, että Rautalin oli tuottelias taiteilija ja hänen veistoksiaan löytyy esimerkiksi Tampereelta (Ilvekset, Tampere veistos, Kevät, Sotien muistomerkki ja Tanssiva tyttö). Kallion päälle oli puhjennut kauniita mehikasveja, mehitähtejä. Myös sinivuokot olivat jo tehneet lehtiä. Siellä touhusi myös leppäkerttujen yhdyskunta keväisiä touhujaan. Eväät maistuivat hyvin ja valokuvia tuli otettua paljon, mutta oli aika jatkaa matkaa. Poistuimme kalliolta metsikön kautta mitä pohjusti ihanan paksu ja pehmeä sammalpeite.

Sääksjärven keskustan liikenneympyrässä oli taas taidetta: Autonrenkaista tehty palmupuurykelmä, Paratiisisaari. Sen oli tehnyt virolainen Villu Jaanisoo, kuvanveistäjä ja Kuvataideakatemian kuvanveistoksen professori. Wikipedian mukaan hän on monipuolinen materiaalien käyttäjä ja veistostaiteen perinteiden tulkitsija. Hän asuu ja työskentelee Pirkkalassa sekä Helsingissä. 

Jossakin Sääksjärven jälkeen tuli vastaan kirppis-kahvila. Oli sopivasti tauon paikka.  Ulkopuolella oli terassirakennelma joten siihen päätimme jäädä kahvittelemaan. Osalle se tarkoitti aamukahveja, osalle päiväkahveja. Korvapuustit olivat oikein maukkaita eikä niissä ollut säästelty kanelia! Ja mikä oli parasta tässä paikassa niin siellä oli käytössä myös naistenhuone! Keravan kirpputoreilla ei missään ole asiakasvessaa. Peukutus palvelulle ja paikalle!

Vihdoin  päästyämme Tampereelle (se Hatanpään valtatie oli loputtoman pitkä!) haimme Hämeenkadun Burger Kingistä hampurilaiset. Söimme ne aseman vieressä olevassa puistikossa. Ehdimme vielä hyvin kello 16.37 R-junaan. Kotona olimme ennen seitsemää, väsyneinä ja onnellisina!   

Sirpan kellon mukaan etapille tuli pituutta 25 km. Maasto oli nyt vähän aiempaa mäkisempää. Päivän aikana tuli nousua yhteensä 490m ja alamäkeä 560m.

Tampere oli matkamme ensimmäinen välitavoite. Se on nyt saavutettu ja melkoisesti on matkaa vielä taitettava, jos jonain päivänä mielimme saapua Kilpisjärvelle.

 

26.3.2021 suunnittelusessio: miten Tampereelta eteen päin

Matkamme ei ole edennyt mihinkään maaliskuussa. Olimme jo lyöneet lukkoon kaksi kävelypäivää, mutta aina matkaan lähteminen ei ole omissa käsissämme. Ensin jouduimme luopumaan yöpymissuunnitelmastamme ja sitten veturinkuljettajat päättivät kahden päivän lakosta jättäen meidät kotiin harmittelemaan.

Kun emme löytäneet uutta yhteistä ajankohtaa maaliskuussa, päätimme edes kokoontua suunnittelemaan, mistä Naisen tie voisi kulkea Tampereen jälkeen. 

Levitimme kartat pöydälle ja aloitimme keskustelun vaihtoehdoista. Meidän ehdottomasti suurin haasteemme on, ettemme millään pysty ottamaan kahta kolmea kuukautta yhteistä aikaa ja lähteä kulkemaan. Meidän on ainakin toistaiseksi pakko päästä aina muutaman päivän kuluttua kotiin. Toiveissamme on kuitenkin, että kesällä voisimme kulkea pidemmän rupeaman kerralla.

Tampereelle asti eteneminen on ollut vaivatonta, kun VR on tarjonnut helpon tavan siirtyä etapin alkuun sekä palata kotiin. Tampereelta vastaava taajamajuna kulkisi Oriveden kautta kohti Ähtäriä. Haasteeksi tämän reitin hyödyntämisessä tulee, ettei junavuoroja ole kovin tiheässä. Esimerkiksi jos lähtisimme Keravalta klo 8, pääsisimme jatkamaan matkaa Tampereelta vasta puoliltapäivin. Käytännössä ainoa juna, jolla voisimme palata Tampereelle kulkisi reitillä 18-19 aikaan. Eli ei kaikkein ihanteellisin vaihtoehto, etenkin kun Tampere - Orivesi väli on liian pitkä meille päivämatkaksi, emmekä ole löytäneet yöpymispaikkaa väliltä.

Toinen omat haasteensa omaava vaihtoehto kulkee Näsijärven länsipuolta Ylöjärven ja Kurun kautta Virroille ja edelleen Ähtäriin. Kuruun asti löytyy bussiyhteys Tampereelle. Seuraava mahdollisuus palata kotiin/matkustaa etapin alkuun näyttäisi olevan Virroilla. Jonkinlainen bussiyhteys näyttäisi löytyvän myös Virrat - Ähtäri väliltä.

Ähtäristä eteen päin emme vielä edes yrittäneet hahmottaa reittiä. Mielessämme kummittelee ajatus siitä, pitäisikö meidän sittenkin suunnata itään päin, vaikka siitä tulisikin melkoisesti lisäkilometrejä jo muutenkin pitkälle matkalle.

Keskustelimme myös vaihtoehdosta jatkaa matkaa polkupyörällä. Se mahdollistaisi pidemmät päivämatkat. Tällöin olisi ehkä helpompi ehtiä kulkemaan välit, joita emme kerralla pystyisi kävelemään.

Pyörien osalta meitä mietitytti, saisimmeko kaikki neljä pyörää saman bussin kyytiin, kun matkustamme etapin alkuun tai palaamme kotiin. Siitä emme vielä edes keskustelleet, millaiset valmiudet meillä olisi selvitä rengasrikoista tai muista tarvittavista huoltotoimenpiteistä.

Yhtenä kulkemista helpottavana vaihtoehtona puhuimme myös autoista. Jotta pystyisimme siirtymään näppärästi majapaikan sekä päivän etapin alku- ja päätepisteen välillä, tarvitsisimme kaksi autoa. Vain yhdellä meistä on auto käytettävissä, joten tämäkin vaihtoehto edellyttäisi toimenpiteitä.

Vaikka eilisen keskustelumme pohjalta ei vielä syntynyt päätöksiä, olemme nyt paremmin selvillä vaihtoehdoistamme ja haasteistamme. Toivottavasti tällä kertaa ei tule esteitä eteen, vaan pääsemme pääsiäisen jälkeen jatkamaan matkaamme Tampereelle. Matkalla voimme jatkaa vaihtoehtojemme pohtimista.

 

Iittala - Toijala - Lempäälä 26. - 27. helmikuuta 2021

Ensimmäinen päivä

Taas kerran läksimme kahdeksan junalla matkaan, tällä kerralla Iittalaan. Koska Tuula oli estynyt lähtemään mukaan niin meitä oli vain kolme: Sirpa, Pirkko ja Aila (takapainoitteisessa aakkosjärjestyksessä). Kello 9.15 olimme valmiita patikoimaan Iittalan rautatieaseman alikulkutunnelin kautta keskustan halki lounaaseen päin Iittalantielle. 

Taakse jäivät lasitehtaan rakennukset ja Kalvolan punaisesta graniitista rakennettu kaunis kirkko. Kirkko oli avoinna vain sopimuksen mukaan.

Franssilantietä pitkin siirryimme radan varrella olevalle  huoltotielle. Toijalan Kilsan kohdalla koukkasimme Paulamäentien yli lounaaseen Kurvolantielle ja sieltä lähestyimme pikkuhiljaa Toijalan esikaupunkia ja keskustaa.

 

Lämpötila oli nollan vaiheella ja tiet koko matkalla liukkaat ja sohjoiset. Onneksi meillä kaikilla oli kengissä nastoitukset. Eteenpäin meno oli tavallista raskaampaa. 

Noin viiden kilometrin päässä Iittalasta pysähdyimme lyhyelle patukka- ja juomatauolle. Siinä bussipysäkin penkillä istuessamme näimme, että radan toisella puolella häämötti iso rakennuskompleksi joka netin mukaan oli Teristen kartano. Pirkko huomasi, että mehän olemme Kuurilan rautatieaseman kohdalla. Siitä muistimme Kalvolan Kuurilassa vuonna 1957 tapahtuneen Suomen rauhanajan tuhoisimman junaonnettomuuden. Porista tuleva moottoripikajuna ja  Helsingistä Tornioon menevä Ukko-Pekan vetämä yöpikajuna törmäsivät toisiinsa yksiraiteisella radalla.  Onnettomuudessa sai surmansa 26 henkeä ja 59 loukkaantui. Tämän traagisen tapahtuman kulusta ja syistä löytyy lisätietoa googlaamalla.

Meidän ei tarvinnut kauaa kävellä eteenpäin kun kohtasimme toisen onnettomuuspaikan Kuurilassa. Hangella makasi kuolleena joko peura tai kauris; vaikea tunnistaa kun ruho oli jakautunut kahteen osaan ja nämä olivat epämääräisissä mytyissä. Arvelimme, että eläin oli jäänyt junan alle. 

Kun saavuimme Toijalaan kävimme ensin keskustassa tekemässä ruoka- sekä juomaostokset ja kahvilassa pienellä välipalalla jonka jälkeen jaksoimme kävellä vielä yöpaikkaamme Villi Ullakkoon Pätsiniemen Onnelantielle, minne saavuimme puoli neljän aikaan.

Nimi on enne: Onnelantiellä sijaitsi ihana omakotitalo mikä toimii bed and breakfast majoituspaikkana. Vierailijoille oli varattu alakerrasta neljä kaunista huonetta. Lisäksi alakerrassa oli yhteistiloina  isäntäväen kanssa viihtyisä olohuone sekä tilava keittiö. Testasimme hetkisen sängyn pehmeyttä (hyväksi todettiin) ja sinä aikana ihana emäntämme Ulla lämmitti meille pihalla olevan puusaunan. Saunan pehmeä löyly teki todella hyvää koko keholle ja myös mielelle.

Ensin käytiin saunassa ja sitten syötiin vasta, ei kun pasta! Kokkasimme yhdessä päivän ruoaksi pastakastiketta ja spagettia mikä maistuikin makoisalle. Ullan tultua saunasta maistelimme kaikki yhdessä jälkiruoaksi cavaa nauttien samalla talon ihanasta tunnelmasta sekä hyvästä keskustelusta. 

Ulla kertoili paikkakunnan elämästä. Junaliikenteen risteysasemana Toijalassa on paljon erilaista yritystoimintaa ja teollisuutta. Toijala on tunnettu myös tapettiteollisuudestaan. Vielä tänä päivänä siellä on toiminnassa tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy. Tehtaan vieressä on myös tapettimuseo, Wallpaper Museum, mikä tällä hetkellä corona epidemian vuoksi on tilapäisesti suljettuna. Ullan talon seinillä saimme ihailla oman kaupungin kaunista tapettivalikoimaa.

Joskus kahdeksan jälkeen rupesimme valmistautumaan yöpuulle. Seuraavana päivänä oli tiedossa uusi kävelypäivä.

Kilometrejä kertyi Sirpan kellon mukaan 22,9.

Toinen päivä

Bed osuus oli ohi ja kahdeksalta oli tarjolla Ullan valmistama runsas breakfast. Vielä ehdimme hetken nauttia kodikkaasta tunnelmasta ja tankata itsemme matkalle. Aamiaisella oli vielä aikaa juttella Ullan kanssa elämänmenosta ja muusta. Yhdeksän maissa pitikin jo hyvästellä emäntä sekä talo ja lähteä tielle. 

Ilma oli hieman kylmempi kuin edellisenä päivänä mutta aurinko paistoi kirkkaasti koko ajan. Tiet olivat peilijäässä mutta nastoilla pysyi hyvin pystyssä. Kävely oli huomattavasti helpompaa kun ei ollut sohjoa. Pelloilla näkyi jo siellä täällä pälviä ja lumikinokset olivat madaltuneet. Kevät oli tuloillaan.

Ensin kävelimme Pätsinniementietä pitkin ja myöhemmin siirryimme junaradan läheisyyteen huoltoteille. Kävelimme Lempäälään kuta kuin suorinta reittiä. Käännyimme Sallinkulmassa ensin vasemmalta lähtevälle  Kiimantielle ja sen jälkeen oikealle Sallinkulmantielle. Jossakin vaiheessa tien nimi muuttuu Suorakaduksi mikä johtaa Viialan keskustaan, mutta Ailan sports tracker pysähtyy ennen Suorakadun alkua. 

Syyllinen on erään talon rappusilla seisova kolme-nelikymppinen mies joka vinkkaa Ailalle kuin ilkitöitä tehneelle lapselle vinkataan. Aila oli ottanut valokuvan tien toisella puolella olevasta navetan  taitemallisesta katosta. Hän oli vastikään keskustellut taitekatoista veljensä kanssa ja ajatteli näyttää kuvaa hänelle. Nyt nuorimies huuteli jotain valokuvasta ja Aila sanoi poistavansa sen. Mies ei luottanut Ailan sanaan, vaan vaati Ailaa tulemaan hänen luokseen, jotta he voisivat yhdessä poistaa kuvan.  Aila nousi liukasta mäkeä ylös talolle ja mies tuli niskan taakse ja sanoi, että 'meillä täällä on tapana, ettei yksityisistä rakennuksista oteta kuvia ja niitä sitten levitetä netissä varkaille'. Aila sanoi, että anteeksi, otan kuvat pois. Mies tuli melkein Ailaan kiinni niin että pystyi varmistamaan, että tämä poisti kaikki kaksi kuvaa. Hän halusi lisäksi vielä tietää, mistä Aila tulee ja Aila sanoi että Keravalta. Aila läksi kävelemään takaisin tielle ja mies huikkasi perään 'hyvät päivänjatkot'. Jälkeenpäin meille kolmelle tuli mieleen kaikenlaista, mitä tälle miehelle oli pitänyt sanoa. Esimerkiksi, että 'Keravalla on tapana laittaa maski naamalle kun tullaan toisen lähelle'! Aila ei antanut tämän kaiken pilata elämäänsä, mutta Villi Ullakon ihanan aamutuokion jälkeen tämä tapaaminen tien varrella palautti päivän todellisuuteen.

Viialasta ei löytynyt kahvilaa joten jatkoimme niine hyvinemme eteenpäin Lempäälän/Turuntielle päin.  Muutama kilometri taittui tämän tie 190 suuntaista Riitiäläntietä pitkin ennen kuin se yhtyi taas Turuntiehen. Kävelimme hetken Turuntien reunaa ja sitten siirryimme Hulausjärven rannan läheisyyteen rauhalliselle Hulaudentielle, missä näytti olevan paljon kesäasutusta. Sieltä siirryimme taas takaisin Turuntielle ja Viialantielle. Vastaan tuli Lempäälän kanava mikä on yhdistäjänä Kirkkojärvelle ja Hiidenvuolteelle. Viialantie muuttui Tampereentieksi ja kohta olimmekin jo Lempäälässä. 

Jo kävelyreitin varrella  Hulaudentiellä huomasimme Birgitan polun merkintöjä. Netin mukaan reitti lähtee Lempäälän Pyhältöltä ja tulee Lempäälän keskustaan Pyhän Birgitan kirkolle. Lempäälän keskustasta Birgitan polku jatkuu rengasreittinä käyden lähellä Tampereen eteläosia.

Kävimme ulkoapäin tutustumassa  kauniinseen Pyhän Birgitan kirkkoon mutta ovet eivät meille auenneet. Kävelimme sitten kirkon vieressä olevalla hautausmaalla junanlähtöä odotellessa.

Lempäälästä löytyi yksi kahvila mikä oli auki - sulkemiseen oli aikaa kymmenisen minuuttia. Saimme kuitenkin vielä kahvit/teen ja viinerit. Näin jaksoimme matkustaa kotiin Keravalle.

Sirpan kellon mittaamat päivän kilometrit olivat 21,5.

   

  

23.1.2021 Parola - Iittala

 Lähdimme jälleen Keravalta 8.03 R-junalla. Matka Parolaan kesti tunnin. Ehdimme matkan aikana sopia päivän reitistä sekä keskustella, miten jatkaisimme eteen päin Iittalasta. 

Kun juna lähti Hämeenlinnan asemalta, Aila ja Sirpa kaivoivat esille kenkiin kiinnitettävät nastalliset liukuesteet. Sirpa turvautui Pirkon apuun, jotta sai liukuesteet paikalleen. Pirkolla olikin nastakengät ja Tuula oli kiinnittänyt omat liukuesteensä jo kotona.

Parolan asemalla otettiin tuttuun tapaan valokuva. Intouduimme oikein poseeraamaan kuvaa varten.

Olimme päättäneet jatkaa Pyhän Olavin mannerreittiä seuraten. Opaskirjassa varoiteltiin 3,5 km pätkästä tien 130 pientareella ja suositeltiin bussia. Me olimme yhtä mieltä, että kulkisimme vähän pidemmän matkan, jotta meidän ei tarvitsisi kulkea 130 tietä kuin kilometrin verran.

Alkumatkan pääsimme kulkemaan kevyenliikenteen väylää. Se oli jäinen ja nastoista huolimatta kävelyvauhti pysyi rauhallisena. Tuuli purevasti ja satoi tihkua.

Parolannummen lähestymisen kuuli. Siellä oli ilmeisesti ammuntaharjoitukset käynnissä. Me koitimme omia laukaukset kunniaksemme ammutuksi. Tien toiselle puolelle jäi panssarimuseo. Museon kahvila ei ollut vielä auki.

Kevyenliikenteenväylä päättyi ja siirryimme jäiselle pientareelle. Oikealle puolellemme jäi Lehijärvi. Aila ja Tuula vaihtoivat tien toiselle puolelle kävelemään. Pian auto hiljensi heidän kohdallaan ja pysähtyi. Pirkko ja Sirpa ehtivät pohtia, josko heille tarjottiin kyytiä. Sirpa kysyikin myöhemmin asiasta, mutta sai vastaukseksi vain naureskelua.

Käännyimme oikealle Sattulaan päin. Tien vasemmalla puolella oli golfkenttä. Hetken päästä saavuimme kauniin kartanorakennuksen kohdalle. Jostain syystä kartanon edustalla piti vahtia kaksi leijonapatsasta. Nurmikolla oli myös melkoisen iso kirves.

Sattulan läpi kulkiessamme ihastelimme punarunkoista mäntyä, jonka vankat oksanhaarat saivat jotkut meistä haaveilemaan siellä istuskelusta. Vähän matkaa edettyämme Sirpa osoitti tien toisella puolella olevaa surukuusta. Muut eivät olleet moisesta kuusilajista kuulleet ja taisivat hetken epäillä Sirpan puhuvan omiaan. Mr Google oli kuitenkin hänen kanssaan samaa mieltä.

Sattulantieltä käännyimme Ihalemmentielle. Se kulkee saman suuntaisesti tie 130 kanssa. Oman lisähaasteen jäisillä teillä kävelemiseen teki, että tiet tuntuivat olevan kovin kaltevia. 

Seuraavaksi oli vuorossa Hakinharju, joka nimensä mukaisesti nousi ajoittain melko isojen mäkien päälle. Me jatkoimme Hakinharjua pitkin siinä vaiheessa, kun Pyhän Olavin reitti siirtyi Hakimäentielle ja kohti tie 130.

Aila poikkesi metsään omille asioilleen. Muut pysähtyivät tienristeykseen odottamaan. Kohta viereen pysähtyi valkoinen auto ja kuljettaja avasi apukuskin puoleisen ikkunan. Meillä oli mukava juttutuokio paikallisen miehen kanssa. Kerroimme omasta suunnitelmastamme ja hän kertoi joskus aikoinaan tekemästään pyhäaamun lenkistä, joka oli venähtänyt maratonin mittaiseksi. Ailakin ehti osallistumaan keskusteluun.

Me jatkoimme oikealle Leteensuontietä pitkin kiertolenkillemme. Aila ja Sirpa kulkivat vähän Tuulan ja Pirkon edellä. Yhden mutkan jälkeen kuului Pirkon pysähtymiskäsky. Kun Aila ja Sirpa kääntyivät katsomaan taakse päin, he näkivät Tuulan menneen nurin. Jäinen pientareen reuna oli antanut periksi ja Tuula ei pystynyt pysäyttämään liukastumistaan. Onneksi ei tullut murtumia tai venähdyksiä ja tappioiden tarkastuksen jälkeen matka jatkui.

Näimme matkan varrella koivun, jolla oli kyljessään komea pahka. Pahka luonnollisesti kirvoitti kuksakeskustelun. Seuraavaksi meidät sai pysähtymään tontille johtavan tien alkuun pystetyt karhuveistokset. Toinen karhu piteli sylissään postilaatikkoa.

Välillä taivaalle tuli pieniä sinisiä aukkoja ja aurinkokin yritti puskea pilviverhon läpi. Sade kuitenkin voitti ja se vaihteli tihkun ja kunnon vesisateen välillä. Me puskimme kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin.

Tie 130 laitaa kuljetun pätkän jälkeen kenellekään meistä ei ollut epäselvää, miksi opaskirja suosittelee bussia. Me pelastauduimme Vuosalmentielle, jolta jatkettiin Kankaistentietä kohti Iittalaa. Jäiset tiet, nastoilla kävely ja vesisade veivät voimia, mutta kun vaihtojalkapareja ei ollut tarjolla, sinnittelimme puupökkelöillämme.

Vihdoin ja viimein saavutimme Kotkajärventien ja sen kevyenliikenteenväylän. Aseman tienhaarassa olimme Sirpan kellon mukaan kulkeneet 19,76 km. Jatkoimme kuitenkin vielä viimeiset sadat metrit Lasimäelle ja kahvilan lämpöön. Tuntui ihanalta istua.

Hyvin ansaitun kahvitauon jälkeen palasimme asemalle. Siellä oli kaikenlaista taidetta. Ennen junan tuloa Tuula ohjasi vielä pienen venyttelytuokion. 

Junamatkalla sattui vielä pieni episodi. Sirpa istui takki auki ikkunan vieressä. Kun hän Keravaa lähestyttäessä aikoi laittaa takin kiinni, hän havaitsi takin sisä- ja ulkopuolen sotkeutuneen lämmityslaitteen pehmittämään purkkaan. Tämä sai eloa koko porukkaan, kun kaivettiin avuksi paperia, kosteuspyyhkeitä ja pussia roskille. Osa purkasta saatiin irti jo junassa ja lopussa riittää Sirpalle askarreltavaa loppuviikonlopuksi.