23.1.2021 Parola - Iittala

 Lähdimme jälleen Keravalta 8.03 R-junalla. Matka Parolaan kesti tunnin. Ehdimme matkan aikana sopia päivän reitistä sekä keskustella, miten jatkaisimme eteen päin Iittalasta. 

Kun juna lähti Hämeenlinnan asemalta, Aila ja Sirpa kaivoivat esille kenkiin kiinnitettävät nastalliset liukuesteet. Sirpa turvautui Pirkon apuun, jotta sai liukuesteet paikalleen. Pirkolla olikin nastakengät ja Tuula oli kiinnittänyt omat liukuesteensä jo kotona.

Parolan asemalla otettiin tuttuun tapaan valokuva. Intouduimme oikein poseeraamaan kuvaa varten.

Olimme päättäneet jatkaa Pyhän Olavin mannerreittiä seuraten. Opaskirjassa varoiteltiin 3,5 km pätkästä tien 130 pientareella ja suositeltiin bussia. Me olimme yhtä mieltä, että kulkisimme vähän pidemmän matkan, jotta meidän ei tarvitsisi kulkea 130 tietä kuin kilometrin verran.

Alkumatkan pääsimme kulkemaan kevyenliikenteen väylää. Se oli jäinen ja nastoista huolimatta kävelyvauhti pysyi rauhallisena. Tuuli purevasti ja satoi tihkua.

Parolannummen lähestymisen kuuli. Siellä oli ilmeisesti ammuntaharjoitukset käynnissä. Me koitimme omia laukaukset kunniaksemme ammutuksi. Tien toiselle puolelle jäi panssarimuseo. Museon kahvila ei ollut vielä auki.

Kevyenliikenteenväylä päättyi ja siirryimme jäiselle pientareelle. Oikealle puolellemme jäi Lehijärvi. Aila ja Tuula vaihtoivat tien toiselle puolelle kävelemään. Pian auto hiljensi heidän kohdallaan ja pysähtyi. Pirkko ja Sirpa ehtivät pohtia, josko heille tarjottiin kyytiä. Sirpa kysyikin myöhemmin asiasta, mutta sai vastaukseksi vain naureskelua.

Käännyimme oikealle Sattulaan päin. Tien vasemmalla puolella oli golfkenttä. Hetken päästä saavuimme kauniin kartanorakennuksen kohdalle. Jostain syystä kartanon edustalla piti vahtia kaksi leijonapatsasta. Nurmikolla oli myös melkoisen iso kirves.

Sattulan läpi kulkiessamme ihastelimme punarunkoista mäntyä, jonka vankat oksanhaarat saivat jotkut meistä haaveilemaan siellä istuskelusta. Vähän matkaa edettyämme Sirpa osoitti tien toisella puolella olevaa surukuusta. Muut eivät olleet moisesta kuusilajista kuulleet ja taisivat hetken epäillä Sirpan puhuvan omiaan. Mr Google oli kuitenkin hänen kanssaan samaa mieltä.

Sattulantieltä käännyimme Ihalemmentielle. Se kulkee saman suuntaisesti tie 130 kanssa. Oman lisähaasteen jäisillä teillä kävelemiseen teki, että tiet tuntuivat olevan kovin kaltevia. 

Seuraavaksi oli vuorossa Hakinharju, joka nimensä mukaisesti nousi ajoittain melko isojen mäkien päälle. Me jatkoimme Hakinharjua pitkin siinä vaiheessa, kun Pyhän Olavin reitti siirtyi Hakimäentielle ja kohti tie 130.

Aila poikkesi metsään omille asioilleen. Muut pysähtyivät tienristeykseen odottamaan. Kohta viereen pysähtyi valkoinen auto ja kuljettaja avasi apukuskin puoleisen ikkunan. Meillä oli mukava juttutuokio paikallisen miehen kanssa. Kerroimme omasta suunnitelmastamme ja hän kertoi joskus aikoinaan tekemästään pyhäaamun lenkistä, joka oli venähtänyt maratonin mittaiseksi. Ailakin ehti osallistumaan keskusteluun.

Me jatkoimme oikealle Leteensuontietä pitkin kiertolenkillemme. Aila ja Sirpa kulkivat vähän Tuulan ja Pirkon edellä. Yhden mutkan jälkeen kuului Pirkon pysähtymiskäsky. Kun Aila ja Sirpa kääntyivät katsomaan taakse päin, he näkivät Tuulan menneen nurin. Jäinen pientareen reuna oli antanut periksi ja Tuula ei pystynyt pysäyttämään liukastumistaan. Onneksi ei tullut murtumia tai venähdyksiä ja tappioiden tarkastuksen jälkeen matka jatkui.

Näimme matkan varrella koivun, jolla oli kyljessään komea pahka. Pahka luonnollisesti kirvoitti kuksakeskustelun. Seuraavaksi meidät sai pysähtymään tontille johtavan tien alkuun pystetyt karhuveistokset. Toinen karhu piteli sylissään postilaatikkoa.

Välillä taivaalle tuli pieniä sinisiä aukkoja ja aurinkokin yritti puskea pilviverhon läpi. Sade kuitenkin voitti ja se vaihteli tihkun ja kunnon vesisateen välillä. Me puskimme kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin.

Tie 130 laitaa kuljetun pätkän jälkeen kenellekään meistä ei ollut epäselvää, miksi opaskirja suosittelee bussia. Me pelastauduimme Vuosalmentielle, jolta jatkettiin Kankaistentietä kohti Iittalaa. Jäiset tiet, nastoilla kävely ja vesisade veivät voimia, mutta kun vaihtojalkapareja ei ollut tarjolla, sinnittelimme puupökkelöillämme.

Vihdoin ja viimein saavutimme Kotkajärventien ja sen kevyenliikenteenväylän. Aseman tienhaarassa olimme Sirpan kellon mukaan kulkeneet 19,76 km. Jatkoimme kuitenkin vielä viimeiset sadat metrit Lasimäelle ja kahvilan lämpöön. Tuntui ihanalta istua.

Hyvin ansaitun kahvitauon jälkeen palasimme asemalle. Siellä oli kaikenlaista taidetta. Ennen junan tuloa Tuula ohjasi vielä pienen venyttelytuokion. 

Junamatkalla sattui vielä pieni episodi. Sirpa istui takki auki ikkunan vieressä. Kun hän Keravaa lähestyttäessä aikoi laittaa takin kiinni, hän havaitsi takin sisä- ja ulkopuolen sotkeutuneen lämmityslaitteen pehmittämään purkkaan. Tämä sai eloa koko porukkaan, kun kaivettiin avuksi paperia, kosteuspyyhkeitä ja pussia roskille. Osa purkasta saatiin irti jo junassa ja lopussa riittää Sirpalle askarreltavaa loppuviikonlopuksi.